Rakennuslupaa odotellessa on ollut aikaa miettiä talomme sisustus jo melko valmiiksi. Talo on arkkitehtuuriltaan moderni. Ikkunankarmit ovat mustat, ja toimivat ikäänkuin kehyksenä luonnonmaisemalle. Lattiat kellarissa ja ylimmässä kerroksessa ovat betonista. Keskimmäiseen kerrokseen, eli makuuhuonekerrokseen tulee kalanruotoparketti. Talon sisustus ja valaistus sovitetaan näihin raameihin.
Aion kokeilla värejä rohkeasti. Sekä kirkkaita että tummia pintoja. Värien käytössä tärkeää on huomata myös se, missä suhteessa värejä on samassa tilassa, eli ehkä kaikkia lempivärejä ei kannata laittaa samaan tilaan, vaan rakentaa jonkun päävärin ympärille sopiva kokonaisuus.
Kaiken suunnittelun lähtökohtana ovat toiminnot eli mitä kussakin tilassa on tarkoitus tehdä. Ja tilaa voidaan hyödyntää myös keskeltä, eikä aina reunoilta käsin. Eli rakennetaan huoneita ja kokonaisuuksia myös keskeltä päin. Kaikki mietitään toimintojen kautta. Sisustuksessa tilanjakajina ja rajaajina toimivat paitsi kaapistot ja sohvat mutta myös matot. Matolla sidotaan yhteen kaluste-kokonaisuuksia ja matto toimii myös akustoivana elementtinä tilassa. Myös valaisimet rytmittävät tilaa.
Kun toiminnot ovat tiedossa, alan hahmotella kiinto- ja irtokalusteille paikkoja. RT kortit ovat loistava apu mittakysymyksiin. Esim. ruokapöydän taakse olisi hyvä varata tilaa 1,1m, jos halutaan varmistaa että ruokailijan takaa voi helposti kulkea. Maton olisi hyvä ulottua n. 80cm leveämmälle kuin ruokapöydän, jotta tuoli vielä mahtuu maton päälle kokonaan.
Valaistussuunnitelu voidaan aloittaa, kun toiminnoille ja kalusteille on löytynyt paikkansa.
Toivottavasti pystymme nauttimaan luonnonvalosta mahdollisimman paljon. Valaistuksella luodaan tunnelmia. Valon värillä on myös merkitystä. Huomaa polttimoiden valinnassa kelvinit (K), esim. 2700 K vastaa perinteistä hehkulampun väritunnelmaa ja 5500 K vastaa luonnonvaloa. Huoneiden värimaailma on täysin riippuvainen valaistuksesta, ja päivän valossa värit toistuvat aidoimmillaan. Varmista riittävä valon määrä työtasoilla, pelkästään hyvällä tunnelmalla ei ratkaista valon tarpeita. Kelvineiden lisäksi on huomioitava lumen-arvo (lm), eli lamppujen tuottama valon määrä. Esim. 60 watin hehkulampun tuottamaa valomäärää vastaa 800 lm ledi- ja energiansäästölampun valovirta. Epäsuoralla valaistuksella luodaan tasainen ja pehmeä valo tilaan.
En haluaisi rakentaa mitään väliaikaisten ratkaisujen varaan. Kun heti alusta alkaen käyttää sellaisia materiaaleja ja kalusteita, joista oikeasti tykkää, varmistetaan että ratkaisu on kestävä.
Ja lopuksi; usko ja luota omaan makuusi! Rakenna itseäsi miellyttävä ja budjetillesi sopiva visuaalinen kokonaisuus. Eletyt vuodet (eli vanhat kalusteet ja tavarat) saavat ja pitääkin näkyä sisustuksessa, mielenkiintoinen kokonaisuus syntyy kerroksellisuudesta. Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että itse viihtyy kotonansa!